SIELUN TANSSIN SYNTY
Sielun Tanssi -konsepti on syntynyt halusta erilaisin kehollisin menetelmin ja keinoin tukea yksilön kasvua omaksi ainutlaatuiseksi itsekseen. Sielun Tanssi syntyi halustamme tuottaa kehotietoisuutta lisäämällä iloa ja oivalluksia lapsille, nuorille ja aikuisille yhdistellen koulutusten, työkokemuksen ja eletyn elämän mukana kertynyttä tietotaitoa. Sielun Tanssi syntyi henkisestä kasvusta kiinnostuneiden naisten intohimosta tehdä rakastamaansa ja merkitykselliseksi kokemaansa työtä.
Koulutuksemme ja elämänkokemuksemme myötä olemme vakuuttuneet, että Sielun Tanssin tarjoamat palvelut antavat jokaiselle mahdollisuuden tuntea ja kokea kehon viisaus ja voima. Itsensä äärelle pysähtymällä, omassa vapaassa tahdissa uteliaasti kuunnellen ja tutkien voi oppia paljon itsestään. Hengitystä kuunnellen ja eri tavoin liikkuen huomaat, miten kehosi haluaa tulla huomioiduksi ja ravituksi arjessa. Liikkeen ja pysähtymisen kautta löydät oman tapasi olla ja liikkua. Löydät tasapainon.
ARVOPOHJAMME
Kehosi on ainutlaatuinen, arvokas ja kaunis. Liike helpottaa kehotuntemusten havainnointia. Kehosta lähtöisin oleva liike tuo kehosta pintaan tunteita ja tietoa sinulle säädellysti. Jokainen itsemyötätunnolla kohdattu ja tiedostettu tunne antaa sinulle mahdollisuuden pienin askelin uudistua, vahvistua ja rakentua. Hengitys, liike, äänenkäytön resonanssi, oma tanssi ja taidetyöskentely voivat olla portteja turvaan itsessäsi, omassa kehossasi. Psykoedukaation kautta tutustut paremmin hermostosi toimintaan ja fysiologiaan alkaen huomioida ja havainnoida ja kuunnella kehoasi kuin parasta ystävääsi. Tulet tietoiseksi jännityksen, rentouden ja yli-ja alivirittyneisyyden tuntemuksista. Kehossasi on viisaus, tietoisuus, voima ja kyky eheytyä ja olla yhteydessä. Tämän valjastamisessa omaan käyttöösi voimme auttaa.
Ajattelemme jokaisen olevan ainutlaatuinen, kaunis ja viisas yksilö. Ainutlaatuisuuteen kuuluvat haavat ja koetut surut; eletty elämä kaikkineen. Mihinkään ei ole kiire, mitään ei ole pakko. Me luomme turvallisen tilan ja annamme työkaluja ja sinä päätät miten niitä käytät matkalla itseesi.
MENETELMÄMME
Tutustumme kehoon ja omaan voimaan yhdistelemällä erilaisia harjoituksia. Tavoitteena harjoituksissa on kehon viisauden ja voiman herättely, hyvän olon lisääntyminen ja rauhoittuminen tähän hetkeen.
Tunneilla ja työpajoissa käytämme mm.
-Hengitys- ja ääniharjoituksia
– Tarinoita
– Leikkiä
– Jooga-asanoita
– Tanssia: kundaliinitanssia, Awakened Bellydancea, Inner Dancea ja vapaata tanssia
– Meditaatiota/rentoutusta
– Tunnetyöskentelyä
– Pariharjoituksia
Yksilötyöskentelyssä käytämme näitä menetelmiä kunkin henkilökohtaisten tarpeiden mukaisesti.
TAVOITTEEMME
Saada sinut tuntemaan olosi hyväksi omassa kehossasi. Saada sinut tuntemaan kehosi ja sen voimavarat paremmin. Saat liikkeellisen kokemuksen kautta vahvistusta kuinka mieli ja keho vaikuttavat toisiinsa ja miten niitä voi auttaa tukemaan toinen toistaan, jotta voit entistä paremmin. Tavoitteenamme on, että tunnet kehossasi, kuinka ainutlaatuinen ja merkityksellinen olet. Tarkoituksenamme on auttaa sinua löytämään turvasatama ja voima itsestäsi.
MIKSI TYÖSKENNELLÄ KANSSAMME: